Kanikukkulalla - villikanien elämää Skotlannissa

The Real Rabbit

Tarkkailen kaneja Skotlannissa, Moorfoot Hills sinertää taustalla ja etualalla levittäytyvät vihreät niittyaukeat. Kukkulan runsaslukuisimpia asukkaita ovat villikanit ja vähemmän villit lampaat. Villikanit ovat tuottaneet koleasta kesästä huolimatta poikueita ainakin kolmessa vaiheessa. Pellonpientareiden ja tienvarsien mehevimmät kasvit ovat hävinneet parempiin suihin. Polulta näkee joukon pystyyn nostettuja valkoisia häntiä katoavan pensaikkoihin, kohti kaninkoloja.

Edes kanit eivät pidä Skotlannin ilmastosta. Jopa villikanit tuntuvat inhoavan sadepäiviä. Välillä vaikuttaa siltä kuin kanit mieluummin paastoavat kuin ruokailevat sateessa. Jos kostea keli kuitenkin vain jatkuu ja jatkuu, uskaltautuvat otukset ulos koloistaan pienten sadetaukojen aikana. Kanien liikkumatapa on kuitenkin märällä maalla aivan erilainen kuin kuivalla maalla. Erityisesti poikaset yrittävät vältellä kastumista pysytellen ”korkeana”, jalat mahdollisimman suorina. Näyttääsiltä kuin kanit yrittäisivät pitää vatsanaluskarvat kuivina. Välillä kanit ravistelevat kosteita käpäliään kiusaantuneen näköisenä. Voikukanlehdet nakerretaan puolesta välistä poikki, jotta nenää ei tarvitsisi työntää tyveen asti, syvälle märkään kasvillisuuteen.

Villikanien ryhmäviestintä on vaikuttavaa katseltavaa. Kolojen suuaukot sijaitsevat osin metsänreunassa, osin pensasaitojen varjossa. Keskikesällä kanit pysyttelivät varsin lähellä kolojaan, mutta loppukesästä kolojen lähimaasto oli parturoitu tyhjäksi herkuista ja kanit alkoivat ruokailla hieman aukeammalla paikalla. Kanit muuttuvatkin nyt äärimmäisen tarkkaavaiseksi, onhan pakoetäisyys koloon pidentynyt jo huomattavasti. Isossa joukossa aina vähintään kaksi tkeskittyy kuunteluun ja tarkkailuun toisten syödessä. Pienikin rasahdus tai pelkkä kuiskaus nostaa loputkin takajaloilleen.Ja kun kanit pinkaisevat koloihinsa, on lähtö liki yhdenaikainen. Joukon pienimmät katoavat samaan koloon rinta rinnan, kokonsa puolesta kun sen mahtuvat tekemään.

Autoilu alueen kapeilla teillä ja kujilla on varsinkin alkuillasta hankalaa ja hidasta, joka paikassa poukkoilee kaneja. Erityisesti lisääntymiskauden aikana, kun pikkuiset ovat ensimmäisiä kertoja ulkona, hämmentyneitä kaneja poukkoilee autojen lähestessä sinne ja tänne, tielle ja tieltä pois, isommat pikkukanit ymmärtävät jo hyvissä ajoin väistyä turvallisemmille ruokapaikoille. Varomattomimpia ovat kuitenkin parittelunhaluiset aikuiset kanit lisääntymiskauden alussa, häätäessään kilpailijoita alueeltaan. Ajojahti voi jatkua aivan ihmisen nenän edessä todella kauan.

Kanikukkulalla vaellellessa alkaa paheksumaan niitä, jotka väittävät pelkän heinän riittävän kanien ravinnoksi. Yksikään villikani ei tyydy pelkkään heinään, kulinarismi on kaneilla verissä, huvi ja nautinto. Villikanit ovat monipuolisia mutustelijoita ja nauttivat erityisesti mausteisista ruokaelämyksistä. Kanien ”laidunalueilta” katoavat ensimmäisenä voimakkaan makuiset kasvit ja nuoret mehukkaat versot. Ruohovartisten kasvien siemenet maittavat myös erinomaisesti. Kaikkea maistellaan, mutta harvat kasvit syödään kokonaan. Loppukesällä kanit myös näyttävät terveemmiltä ja hyvinvoivemmilta kuin talven jälkeen – talvellahan Skotlannissa vihertää vain vähin ruohoja - ja suurempia kasveja nuokkuu kellastuneena edellisen kasvukauden jäljiltä.

Uusia kolon suuaukkoja ilmestyy polkujen varsille, osa vanhoista koloista näyttää hylätyiltä tai jonkin kuun lajin valtaamilta. Syksyn koittaessa viimeisetkin poikueet alkavat olla jo melko isoja. Tuoreita versoja on vähemmän, ehkä syksyn viimeiset herkkuhetket vietetään viljapelloilla, kasvimaiden ja puutarhojen liepeillä. Kanikukkula alkaa valmistautua talvikauteen. Nuoret urokset alkavat pian etsivät paikkaansa yhdyskunnissa. Jotkut niistä etsityyvät naapuriyhdyskuntiin, jotkut ottavat haltuun uutta tilaa yhdyskuntien reunamilta, vahvempienn urosten hätyyttelemänä.

Oikea Kani / The Real Rabbit

Sivun yläreunaan