Kani, sisäsiisteys ja hiekkalaatikot

Kuinka kani oppii sisäsiistiksi?
Millainen on hyvä hiekkalaatikko?


Kuinka kani oppii sisäsiistiksi?

Kanien luonnolliseen käyttäytymiseen kuuluu papanoiminen tiettyihin huolellisesti valittuihin paikkoihin ja tätä piirrettä kannattaakin käyttää hyödyksi sisäsiisteyspyrkimyksissä. Kun kani juoksentelee huoneessa ja jättää merkkinsä, kannattaa ns. hiekkalaatikoita sijoitaa juuri näihin kohteisiin. 1-3 suosikkipaikkaa usein vakiintuukin tähän käyttöön. Hiekkalaatikoita kannaattaa siis hankkia useita. Jos kanilla ja kaninhoitajalla on erilainen käsitys hyvästä hiekkalaatikon paikasta, kannattaa aina taipua kanin tahtoon tässä asiassa. Kun heikkalaatikon käyttö on muuttunut rutiiniksi, voi laatikon sijainta yrittää hienosäätää, muuttamalla sitä vain muutaman sentin kerrallaan. Yleensä kani kuitenkin valitsee nurkkia ja reviirin äärisijainteja, joista kuitenkin on hyvä näköyhteys ympäristöön.

Aina sisäsiisteyden kehittyminen ei kuitenkaan ole yhtä yksinkertaista kuin yllä kuvattiin. Sisäsiisteyden muodostumiseen vaikuttavat monet erilaiset tekijät. Steriloidut kanit ryhtyvät yleensä helpommin sisäsiisteiksi ja vanhenemisen yötä siisteystaipumus paranee reviiri-innostuksen laantuessa. Lisäksi kanien välillä on kokemuspohjaisia eroja ja luottamus reviirin hallussa säilymiseen vaihtelee. Jos kani kokee, että jokin toinen eläin tai jopa ihminen uhkaa reviiriä, saattaa papanoiminen olla ns. hulvattomampaa. Papanoiminen kohdistuu tällöin alueeseen jota kani pitää rajavyöhykkeenä.

On myös tärkeää huomata että sisäsiisteyden kehittyminen edellyttää yleensä runsasta juoksentelua irrallaan. Kanin täytyy oppia tuntemaan alue hyvin, jotta kani voi keskittyä merkkaamisessa vain ns. olennaisiin kohtiin. Ympäriinsä tiputtelu voikin olla signaali reviiriepätietoisuudesta. Kani ei oikein hahmota onko se omalla alueellaan vaiko kenties kilpailevan eläimen reviirillä. Runsaat liikkumismahdollisuudet auttavat tässäkin asiassa.

Kun kaneja on useita, voi reviiristä muodostua kilpailua ja papanoita ilmestyä sinne ja tänne. Toisaalta tätä voi hyödyntää myös "hiekkalaatikkokoulutuksessa". Kun laatikolle asettelee yhden kanin papanoita, on toisenkin kanin ihan pakko laittaa kohteeseen oma merkkinsä. Onnistuminen on todennäköisempää, kun hiekkalaatikoita sijoitetaan reviirirajojen tuntumaan.

Erityisesti kastroimattomien uroskanien virtsaaminen voi aika-ajoin tapahtua hiekkalaatikon ulkopuolellakin. Iloisella kaarella yli lattian lentävä virtsa on tarkoitettu merkkaamiseen tai jopa kosintaan. Vastaavan virtsakaaren hajuista innostunut (uros)kani voi roiskauttaa myös hiekkalaatikon reunan ylitse, joten heikkalaatikon alla kannattaa pitää paperia. Nämä merkkauskäyttäytymisen muodot liittyvät innostuneeseen mielentilaan ja voivat joissakin tilanteissa ilmetä myös kastroiduilla uroksilla ja jopa naarailla.

Kania ei pidä rangaista papanoimisesta tai virtsaamisesta väärään paikkaan esim. huutamalla tai nostamalla kania ylös äkkinäisesti. Tämä vain pilaisi kanin ja ihmisen kommunikaatioyhteyden täysin, sillä kanit eivät ymmärrä rangaistuksen logiikkaa, vaan alkavat vain pelätä möykkäävää ihmistä. Kanin käytöstä kannattaa sen sijaan tarkkailla ja ohjata se hellävaraisesti heikkalaatikkoa kohti, kun häntä alkaa nousemaan... Kania voi myös palkita hiekkalaatikolla käymisestä herkkupalalla tai rohkaista laatikolle jättämällä hiekkalaatikon tuntumaan herkullisia houkutuksia.

Vahinkoja voi sattua kuitenkin siisteillekin kaneille. Innostus, säikähdys ja epäluulo voivat kaikki johtaa spontaaniin papanointiin yllättävässä paikassa. Ja voipa lirahtaa virtsaakin. Turha hienostelu kannattaa unohtaa ja hyväksyä nämä riskit. Tutussa ja turvallisessa ympäristössä siisteydenkin rutiinit pysyvät kuitenkin yleensä hyvinä.

Jos kani viettää käsittämättömän pitkiä aikoja hiekkalaatikolla tai tiputtelee virtsaa vähitellen pisaroina sinne tänne, kannattaa viedä kani eläinlääkärin tarkastukseen. Tiputtelu voi olla myös virtsatietulehduksen oire ja virtsatietulehdus vaatii lääkehoitoa.

Millainen on hyvä hiekkalaatikko?

Tavanomainen kissanhiekkalaatikko käy kanillekin hyvin. Kuivikevaihtoehtoja on useita. Puupelletti on yksi parhaita vaihtoehtoja. Pelletti on erittäin imukykyistä eikä ole vaaraksi, vaikka kani sitä hieman mutustelisikin. Lisäksi puuaineksen haitalliset fenolit ovat jo poistuneet pelletin tuotantoprosessissa. Puulastut ja kutterinpuru ovat kuuluneet perinteisiin kuivikkeisiin, mutta koska niiden fenolit voivat olla kanille haitallisia, nämä tulisi ns. vanhentaa perusteellisesti ulkoilmassa, kasaa tai astian sisältöä säännöllisesti käännellen. Puuaineksen luontaisten fenolien arvellaan tunkeutuvan kanin elimistöön hengitysteiden kautta ja aiheuttavan riskejä maksalle.
Paperisilppu sopii niille kaneille, jotka eivät sitä kohtuuttomasti syö. Oljet ovat hyvä vaihtoehto. Puhdasta, karkeaa kuiviketurvettakin käytetään, joskin kevyenä aineksena sen leviäminen käpälissä pitkin lattiaa on todennäköistä.

Paakkuuntuvaa kissanhiekkaa ei kanin hiekkalaatikkoon saa laittaa, sillä se on vaarallista nielaistuna.

Hiekkalaatikkoa ei pidä pestä vahvoilla kemikaaleilla vaan pinttymät voi liottaa vedellä. Vaikeimmat tahrat voi poistaa etikalla. Etikka on tehokas vaihtoehto myös lattialle ilmaantuneisiin virtsatahroihin (ottamatta kantaa siihen, mille materiaaleille etikka sopii).

Oikea Kani / The Real Rabbit
Sivun yläreunaan





2006